tiistai 28. toukokuuta 2013

Päivitystä kevään tapahtumiin.

Taas hurahti aika niin ettei mukana meinaa pysyä.. viimeinen päivityskin näkyy olevan tammikuun alussa, kun Valtsun ajo-opetus oli juuri alkanut.
Valtsu toimii hyvin ohjasajossa ja kärryjä on jo vähitellen nostettu perään. Kiirettä ei olla pidetty, kun poika on hivenen arka vielä joissakin asioissa. Hiljaa hyvää tulee on mottoni. :)

The Pouni eli Feelix pääsi palleistaan maaliskuun puolessa välissä, kun tammojen kiimojen alkaessa karkasi alvariinsa tammojen puolelle ja etenkin Pikkiksen selässä kiikkui siihen malliin, että päätin tehdä jotain ennenkuin Pouni tekee. :P
Eli poni on nykyään sitten ruuna. :)

Pikkis on laitettu pari kertaa ja kärryjen eteen ja ajettu pienet kierrokset pellolla. Pelottavaahan se on tottumattomalle, kun aisat osuu kylkeen ja kärryt raahautuvat perässä, mutta kaiken kaikkiaan yllättävän hyvin sujui tammalta joka on kuitenkin jo 9v, kun aletaan kärryttelemään. :D

Laitumelle hevoset pääsivät sunnuntaina 26.5, kun vihdoin saatiin aidat kuntoon. Poni ja Valtsu laiduntavat kimpassa ja tammat omassa porukassa.

Kaakonkulman Kasvattajakerhon Shownäyttely sh-ratsuille ja pienhevosille pidetään 9.6 Vipelen tallilla Lappeenrannan Rauhassa. Meiltä osallistuu vain Valtsu, mutta eiköhän siinäkin ole ohjelmaa riittämiin kun vie nuoren oriin taas pitkästä aikaa pois kotoa! :)

Pikkuajatus valjaissa



Poikien laidunriemua




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti