sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kaasua, kaasua...

Ei tunnu loppua tulevan tämän syksyn ongelmille. Valtsu on kaasuuntunut jo yhteensä neljä kertaa ja kaksi viimeistä kaasuuntumista tulivat samalla eli tällä kuluvalla viikolla. Onneksi ja luojan kiitos tallissa oli kipulääkettä ja joka myös auttoi.

Ilmeisesti Valtsulle kerää kaasua märkä ja kurainen (bakteerinen) maa, jota valtsu tonkii ja syökin. Tähän ongelmaan en keksinyt enää muuta ratkaisua kuin koppa päähän näiden kurakelien ajaksi tarhaan. Lisäksi aloitin Valtsulle Progutin (suolistoparanne) syötön. Jospa näillä keinoilla nyt päästäisiin siihen oikean talven tuloon asti.
Mitään muuta en nyt toivo, kuin pakkasta ja lunta.

Tammat sairastuivat yksi kerrassaan virusräkätautiin, jonka Valtsu sai jo elokuussa ja josta taisi lopultakin parantua. Ei ole tänä syksynä ollut paljonkaan ilonaiheita tällä hevosenomistajalla. Kohti joulua kuitenkin tässä mennään ja eiköhän se taas iloksi muutu.. :)

Valtsu kopassaan.

2 kommenttia:

  1. Olisipa tullut puheeksi tuo Progut-asia ennen kuin ehdit ostaa sitä. Olisin mielellään antanut siulle kokeiluun Aviformin Pro-Choice Goldin, joka on vastaava tuote ja jonka otin hiljattain valikoimiin. Olisin mielelläni saanut siitä käyttökokemusta tutulta taholta.

    VastaaPoista
  2. No voi harmi. Tuli kyllä niin nopeasti tuo Progutin aloitus, kun torstaina sain vinkin, että sitä kannattaa kokeilla ja perjantaina hain säkin Agrista.

    VastaaPoista