sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kaasua, kaasua...

Ei tunnu loppua tulevan tämän syksyn ongelmille. Valtsu on kaasuuntunut jo yhteensä neljä kertaa ja kaksi viimeistä kaasuuntumista tulivat samalla eli tällä kuluvalla viikolla. Onneksi ja luojan kiitos tallissa oli kipulääkettä ja joka myös auttoi.

Ilmeisesti Valtsulle kerää kaasua märkä ja kurainen (bakteerinen) maa, jota valtsu tonkii ja syökin. Tähän ongelmaan en keksinyt enää muuta ratkaisua kuin koppa päähän näiden kurakelien ajaksi tarhaan. Lisäksi aloitin Valtsulle Progutin (suolistoparanne) syötön. Jospa näillä keinoilla nyt päästäisiin siihen oikean talven tuloon asti.
Mitään muuta en nyt toivo, kuin pakkasta ja lunta.

Tammat sairastuivat yksi kerrassaan virusräkätautiin, jonka Valtsu sai jo elokuussa ja josta taisi lopultakin parantua. Ei ole tänä syksynä ollut paljonkaan ilonaiheita tällä hevosenomistajalla. Kohti joulua kuitenkin tässä mennään ja eiköhän se taas iloksi muutu.. :)

Valtsu kopassaan.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Valaistusta.

Kyllästyin vuosi sitten kompuroimaan aamuhämärässä tarhassa heiniä viedessä, joten jo hyvissä ajoin syksyllä kerroin "remonttimiehelle", että haluan valon tarhaan. Päädyttiin sitten asentamaan hallin kulmalle halogeenivalo katkaisijalla.
Valon voi sytyttää ja sammuttaa tarvittaessa, eikä se jää palamaan turhaan, kuten esim. hämäräkatkaisijalla oleva lamppu, jota myös mietittiin aluksi vaihtoehtona.
Uusi valaisin valaisee myös hyvin reitin lantalaan. :)

Valaistusta tarhaan.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Valtsun uusi kaveri.

Eilen 12.10 koitti se päivä jolloin Martin ja Valtsun yli neljä kuukautta kestänyt poikaleiri päättyi ja Martti matkusti omaan kotiinsa.
Illalla Valtsulle saapui uusi ja "hiukan" Marttia pienempi kaveri. Tämän kaverin nimi on Pirttirannan Feelix ja se on 1-vuotias Shetlanninponiorivarsa.
Tänään aamulla uudet ystävykset tutustuivat toisiinsa ensin aidan takaa ja sitten uskalsin hetken päästä yhdistää heidät samaan tarhaan.
Valtsu oli hiukan ihmeissään, kuinka tulisi menetellä tuon pienen ja pörröisen otuksen kanssa, joka tuntui olevan kiinnostunut vain aidan alta löytyvistä ruohotupsuista. :D
Alla muutama kuva poikien tutustumisesta toisiinsa.





Valtsun näyttelypäivä.

Valtsu pääsi lopultakin ensimmäiseen näyttelyynsä eli Hippoksen tamma-ja varsanäyttelyyn (11.10) Lappeen raviradalle, vaikka lähtö meinasi tyssätä jo kotipihaan kun auto ei käynnistynytkään.
No, Valtsu pois kopista ja Jonnan kanssa hetkeksi talliin odottelemaan ja autoon virtaa kaapeleilla toisesta autosta. Onneksi auto lähti käyntiin ja eikun Valtsu uudestaan kyytiin ja kohti ravirataa...

Oltiin hyvissä ajoin perillä ja kävin ilmoittautumassa. Tätä ennen kylläkin otettiin Valtsu pois kopista ja Jonna jäi harjailemaan sitä katokseen.
Valtsu oli nimittäin koko näyttelyn ensimmäinen hevonen, joten alettiin laittaa sille suitsia, että ehtii hiukan harjoitella ennen arvostelua.
Suitsien laiton yhteydessä meinasi Valtsu karata, kun aukaisin riimun turpaosan. Valtsu meinasi, että nyt tämä poika lähtee, mutta onneksi olin laittanut naruriimun kaulan ympärille, josta saatiin Jonnan kanssa vedettyä Valtsu takaisin, kun oli jo puoliksi karkaamassa. Tavallinen riimu hajosi tuhannen päreiksi, mutta onneksi olin tässäkin asiassa ollut kaukaa viisas ja ottanut Pikkiksen riimun varariimuksi. :P

Sitten tultiinkin jo hakemaan Valtsu mittaukseen. Poikaparka oli ihan sekaisin mittauspaikalla, mutta kohtuullisen hyvin saatiin tarkastus suoritettua. Strategiset mitat olivat sk.134, lk.135 ja hampaissa tasainen purenta sekä molemmat pallit löytyivät. :D

Sitten harjoittelemaan kolmiolle ennen varsinaista arvostelua, mutta eihän siitä oikein mitään tullut, kun vesilätäköt pelotti ja vieraille hevosille piti huudella ja askeltakaan ei suostunut kävelemään. Niinhän siinä sitten kävi, että käyntiliikkeitä ei voinut arvostella, kun Valtsu ei todellakaan kävellyt askeltakaan silloin kuin olisi pitänyt. Sehän näkyi tietysti heti numerossa. Raviliikkeet sain jotenkuten esitettyä, mutta ei niissäkään kehumista ollut nuoren herran kiihtymystilan vuoksi.

Valtsu arvosteltiin P-suunnalle pistein 8-9-7-8/5-6 ja palkinto 3+. Mainittiin myös, että hyvä pienhevostyyppi, mutta ei toimi. Ja tottahan tämä olikin. Nyt vain harjottelua ja mahdollisesti ennen seuraavaa virallista näyttelyä käynti mätsäreissä, niin tottuu kulkemaan ja olemaan vieraissa paikoissa. :)

Valtsu (Kuva Satu Vento)

Valtsu (Kuva Satu Vento)

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kaikenlaista harmia.

Kulunut kuukausi on ollut enemmän ja vähemmän täynnä harmia ja sairaustapauksia (lähinnä Valtsun). Valtsuhan sai elokuun alkupuolella jonkun viruspöpön joltakin meillä käyneeltä ihmiseltä ja sehän ei meinannut hellittää ei sitten millään.
Aluksi syötin limaa irroittavaa, sitten sulfakuuri perään ja luulin jo helpottavan vaan ei...köh,köh kuului silti satunnaisesti edelleen.
Syyskuun puolivälissä pamahti Valtsulle kova yli 40 asteen kuume ja pojalta oli täysin veto pois.
Otettiin sitten verinäytteet päivystävän ellin kanssa, mutta kun niiden tulokset tulivat, niin ei niissä ollut mitään hälyyttävää, onneksi!
Ja tässä välissä Pikkiksellä epäiltiin olevan paise vasemmassa kaviossa, kun oli yhtenä aamuna syyskuun alussa aivan jalaton. No, ei muuta kun taas eläinlääkäri paikalle ja tutkimaan. Pikkikselle laitettiin haude kavioon yön ajaksi+ kipulääke ja seuraavana aamuna kaviossa eikä jalassa ollut mitään vikaa. Sanoinkin, että Piki taisi ihmeparantua. :D

Pikkis ei sitten jäänyt(kuten epäilinkin) enää kantavaksi Valosta. Varhaisluominen ja sen myöhäinen havaitseminen oli syynä siihen, että loppui aika kesken astutuskauden päättyessä.
Ensi kevääksi olen suunnitellut Pikkikselle Voiveikon lisäksi Knuutilan Veikkoa. Murron Valokaan ei ole poissuljettu, jos tulisi vielä Hattulaan kaudeksi -13.

Tämän kaiken lisäksi tällä viikolla Valtsulla todettiin kaasuähky, joka ei lauennut taluttamisella. Ja taas eläinlääkäri paikalle. Letkuttamaan jouduttiin ja kovasti sitä kaasua olikin.
Laitumella olo loppui pojilta siihen. Nyt ovat tarhassa pelkästään kuivaheinällä.
Muutenkin alkaa Valtsun ja Martin yhteiselo olla aika vähissä, kun parin viikon kuluessa tiet erkanevat. Martti palaa kotiinsa Virkku-mummon luo ja Nuttis tulee takaisin tänne kotiin Pörrin ja Pikin seuraksi.
Valtsulle on tulossa talveksi uusi kaveri, mutta tästä sitten myöhemmin lisää.. :)


Valtsu

Pojat kisailevat


sunnuntai 26. elokuuta 2012

Uudet suunnitelmat.

Olen päättänyt ensi vuonna astuttaa Pikkuajatuksen Voiveikolla sikälimikäli (melko todennäköistä) jää tänä vuonna tyhjäksi Murron Valosta.
Siis, mikäli Voiveikko astuu järkevän kuljetusmatkan päässä meiltä. :)

Valtsun ilmoitin jo Hippoksen näyttelyyn Lappeenrantaan 11.10, joten toivokaamme nyt parempaa onnea Valtsun näyttelyreissulle...

Valtsulle kaipaillaan ikäistään painiseuraa syksystä -12 eteenpäin. Kaveriksi sopii poniorikin tai max 2v.ruuna, jos ei samanikäistä sph-orivarsaa löydy. Kaveri voi olla myös vähän kauempaakin. :)


O. Valtsu, takana emä Ilta-Ajatus

lauantai 25. elokuuta 2012

Ketutusta.

On ollut taukoa viime kirjoituksesta... noh, niin siinä vain kävi, että Pikkiksen varsanalku otti ja hävisi toiseen ultraukseen mennessä. Huono tuuri jatkui osaamattoman eläinlääkärin muodossa, jonka jouduin pyytämään oman eläinlääkärin ollessa lomalla.
Tämä osaamaton tyyppi vakuutti naama peruslukemalla moneen kertaan, että kantava on, vaikka ei nyt saakaan varsanalkua kuviin. Voihan perse, että pitikin mennä uskomaan moista tyyppiä ja samalla menettää monta viikkoa hyvää astutusaikaa. :/
Lopulta sitten kun oma eläinlääkäri lomalta palattuaan teki tarkastuksen, niin totuus oli karu: TYHJÄ. Eihän siinä mitään, kiimapiikkiä nahkaan ja takaisin Hattulaan Murron Valon luo, jossa Pikkis on edelleen tätä kirjoittaessa.
Eniten ketuttaa se, että varsa oli tulossa toiselle. Siis todella v*tuttaa!

Huono tuurille tuli sitten jatkoa, kun Sydämenvaltaaja "Valtsu" oli ilmoitettu Kouvolaan valtakunnalliseen varsanäyttelyyn ja jouduin perumaan Valtsun osallistumisen hengitystieinfektion takia. Liian vähän aikaa parantumiseen ja köhiihän tuo edelleen eli ihan oikea päätös, vaikka potuttaa ihan satasella, ettei päästy Kouvolaan.


O. Sydämenvaltaaja

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Varsan alku.

Pikkuajatus ultrattiin tänä aamuna ja JES, siellä köllötteli parisenttinen alkio. Viimeisestä astutuksesta on aikaa tänään 17 vuorokautta. Seuraava ultra on parin viikon päästä eli n. 30 vrk astutuksesta. Vähän tuon Pikkiksen käytös oli antanut viitteitä, että voisi olla tiine, kun luimisteli pojille aidan takana ja käyttäytyi rauhallisesti ja tietysti ei näyttänyt mitään alkavan kiiman oireita, vaikka juuri näitä aikoja niitä olisi pitänyt jo olla näkyvissä.
Nyt se pitkä odotus sitten alkaa ja toivotaan tietysti, että kaikki sujuu hyvin loppuun saakka ja tuloksena on terve varsa keväällä 2013. :)

Pikkuajatus kotona laitumella, takana Ilta-Ajatus.


tiistai 26. kesäkuuta 2012

Pikkis kotona.

Sunnuntaina 24.6 haettiin Ainon kanssa Pikkis kotiin Hattulasta. Eläinlääkäri tarkasti tamman vielä ennen kotiin lähtöä, että onko ovuloinut ja olihan se.
Matka kotiinpäin sujui niin rauhallisesti, että välillä piti kuulostella, että onko meillä kopissa vielä hevosta. :)

Kotipihassa Pikkis vain katseli ympärilleen niin että piti oikein kysäistä, että "oletko joskus ollut täällä"? :D
Pikkis kerkesi olla Hattulan reissulla melkein kuukauden.
Heinäkuun toisella viikolla on tiineystarkastus ja jos ei vieläkään ole kantava, niin ei siinä muu auta kun nokka kohti Hattulaa.

Pikkuajatus ja Murron Valo tutustuvat



perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kaverit.

Poikaleiriläiset ovat ystävystyneet ja kulkevat (ja syövät) laitumella usein kylki kyljessä. Eilen pojat pääsivät alalaitumelle, kun tarkistettiin aidat ja vaihdettiin muutama tolppa lahonneiden tilalle.
Vähän revittelivät uudelle laitumelle päästyään, mutta loppujen lopuksi oli aika laimeeta menoa. :D
Pörri-rouva on rauhoittunut, eikä jaksa enää vouhkata poikansa perään.

Pikkiksestä tuli tieto, että ei ollut tarkastuksessa kantava, joten homma jatkuu siellä päässä. Pikkis on kuulemma tosi kova Unskin (A.T. Unikuva) perään, mutta ihmekös tuo kun olivat lapsuudessa puolisen vuotta toistensa kavereina. Pikkis rakasti jo silloin kovasti Unskia. :D

Martti ja Valtsu

Poikien laidunkatos

Valtsu

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Poikaleirillä.

Eilen 5.6 oli vihdoin se päivä esissä, kun Martti Hertanpoika saapui Valtsun laidunkaveriksi. Tätä ennen oli viety Uninuttu Virkun kaveriksi Sadun tallille ja sitten paluupostissa tuotiin Martti Hepomäkeen.
Aluksi pojat vähän ottivat yhteen ja Valtsu jopa puri Marttia niin, että Martti suorastaan huusi. Aikansa painittuaan alkoivat rauhoittua ja aukaisin laitumen portin, jolloin pojat rupesivat syömään heinää. Valtsun emä Pörri oli todella huolestunut toisella puolella aitaa, koska joutui eroon pojastaan periaatteessa ensimmäistä kertaa.
Toisaalta....eiköhän se ole jo aikakin, kun Valtsukin täyttää ihan kohta 1-vuotta. :)
Hyvin näyttäisi pojilla sujuvan, mitä Valtsu nyt välillä haikailee maitokauppaan. ;)

Poikaleiriläiset (© Satu Vento)

tiistai 29. toukokuuta 2012

Pikkis sulhasen luona.

Pikkuajatus matkusti sunnuntaina Hattulaan tapaamaan sulhastaan Murron Valoa. Perillä Pikkis pääsi heti Valon viereen tarhaan ja kiinnostus oli ilmiselvästi molemminpuolista. :)
Pikkis on jo astutettu kertaalleen sunnuntaina ja tänään ilmeisesti astutetaan toisen kerran.
Pitkän matkan takia Pikkis jää Hattulaan Välimäen tilalle ensimmäiseen tiineystarkastukseen asti ja jos on tiine, niin haetaan kotia ja jos ei niin eikun uutta putkeen. :D

Murron Valo (© Eija Hirvi-Talka)



































































































































































keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kenttään tutustumista.

Oripoika Valtsu on jo käynyt tutustumassa ratsastuskenttään. Ensimmäisellä kerralla vain kuopi hiekkaa ja viskoi päätään, mutta seuraavana päivänä nuorimies ymmärsi, että narun päässä voi ravata ja laukatakin. Tosin sitten siihen samaan syssyyn yritti myös poistua paikalta. :D

Siitä tulikin mieleen isosisko Pikkis, joka myös samanikäisenä yritti lähteä kentältä, kun sai tarpeekseen. :)


perjantai 27. huhtikuuta 2012

Pikkuajatuksen sulhanen.

Löytyihän se sulho Pikkuajatukselle pienen pähkäilyn jälkeen. Valinnoissa oli mukana vain pienikokoiset R-suunnan oriit, joista valitsimme Susannan kanssa kaksi mielestämme sopivinta. Nämä olivat Murron Valo ja Voiveikko . Näistä kahdesta sitten valitsimme sulho ykköseksi Murron Valon ja Voiveikko jäi varalle. :)

Pikkis matkustaa Valon luo kesäkuun puolella ja viipyy niin kauan, kunnes on todettu tiineeksi. Matkaa tulee sen verran Etelä-Karjalasta Hämeeseen, ettei kannata kuskata edestakaisin huvin vuoksi.


perjantai 20. huhtikuuta 2012

Uuteen kotiin.

Pikkunäppärä matkusti tänään uuteen kotiin Pohjois-Karjalaan. Haikealta tuntui laittaa "lapsi" maailmalle,mutta sitä vartenhan noita varsoja on tullut teetettyä, että niistä olisi iloa muillekin. :)
Reippaasti oli Näpy matkustanut ja asettunut hyvin uuteen kotiin ja uusia tallikavereitakin saanut.
Kesällä pitää tehdä maakuntamatkailukierros ja käydä tervehtimässä pikkutammaa. :)

Kaikkea hyvää Pikkunäppärälle ja uudelle omistajalle Hannelelle!


torstai 19. huhtikuuta 2012

Näyttely tuli ja meni.

Pikkunäppärä käväisi  Lappeen tamma-ja varsanäyttelyssä 2-vuotiaiden arvostelussa. Arvostelu oli pienoinen pettymys, sillä viime syksyn tyyppinumero 8 olikin nyt vain 6! Tähän saattoi vaikuttaa Näpyn keskivartalolihavuus eli tuhti maha. Ja tottahan se on, että olisi ollut näyttävämpi ilman paksua mahaa. :D

Näpy arvosteltiin P- suunnalle, mitat olivat sk. 140 ja lk. 141 eli oikein mukavasti piekkarimitoissa kasvaa. :)


keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kavioeläinten kavionhoitoa.

Kengittäjä tuli ja urakoi kolme varsaa ja yhden aikuisen eli Pikkiksen. Valtsu oli ihan ensimmäistä kertaa kiinni käytävällä kahtapuolin ja ensimmäistä kertaa raspattiin kaviot. Tällä ensimmäisellä kerralla hoidettiin vain etukaviot ja takakaviot jätettiin seuraavaan kertaan.
Hurjan hyvin Valtsu käyttäytyi, kunhan oli ensin päästellyt pahimmat höyryt kiinni omassa karsinassaan. Tämän jälkeen olikin hyvin luontevaa olla kiinnitettynä käytävälle. :)

Pikkunäppärä oli kuin isot hevoset konsanaan, johan sitä 2-vuotias on konkari näissä raspausasioissa. :)



tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pohdintaa ja orivalintoja.

Nyt kun Pikkunäppärä näyttäisi lähtevän uuteen kotiin parin viikon sisällä, niin on alkanut poltella Pikkuajatuksen astuttaminen tulevana kesänä. Periaatteessa pitäisi tyytyä ja olla tyytyväinen pienemmästä hevosmäärästä, mutta minkäs ihminen itselleen voi. ;)
Orivalinta on aivan auki jos/kun päätän Pikkiksen sulhon luo kuskata. Useita mielenkiintoisia ja upeita oriita on jo sen verran paljon, että valinta on todella vaikeaa.
Valinnan vaikeutta lisää vielä se, että Pikkuajatukselle käyvät myös pienet R-suunnan oriit.Ei auta kuin laittaa mietintämyssy päähän.. :)

© Tiina Pesonen


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Karvaa jokapaikassa...

Nyt on hevosilla yllätys, yllätys karvanlähtöaika ja sen huomaa! Tänään sain sentään 3/5 jynssättyä vapaaksi ylimääräisestä karvapeitteestä.
Huomenna pitää pöllyttää loput kaksi ja sitten taas seuraavana päivänä sama rumba alusta.
Pitäisi vissiin hommata se paljon kehuttu furminaattori.

Uninuttu

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Näyttelyyn.

Pitäisi harjoitella varsinkin Valtsun kanssa näyttelyä varten, joka on Lappeen raviradalla 18.4.2012, mutta jäätä on tiellä ja pihalla ja kenttä on täynnä lunta.
Lähes viikon verran on harjoittelu ollut ihan seis, mutta onhan tässä vielä vajaa pari viikkoa näyttelyyn. Toivossa on hyvä elää. :D
Näyttelyyn meiltä lähtevät siis Pikkunäppärä ja Sydämenvaltaaja.

Valtsu

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Hepomäen tilan suomenhevoset.

Tässä blogissa seurataan Hepomäen tilan kasvatteja, jotka kaikki ovat suomenhevosratsuja. Suurin osa on pienhevoskokoisia ja yksi on ratsukokoinen. Tämä kasvatus on tilan “emännän” Katjan rakas harrastus ja Suomenhevoset veivät sydämen jo 1990-luvun lopussa kun tilalle ostettiin Ilta-Ajatus eli “Pörri”.
Kolme hevosista on varsoja ja kaksi on aikuisia. Varsat ovat ori Sydämenvaltaaja s. 2011, tamma Pikkunäppärä s. 2010 ja tamma Uninuttu s.2009. Aikuiset hevoset ovat kantatamma Ilta-Ajatus (Valio) s. 1992 ja tamma Pikkuajatus s. 2004.
Tarkoituksena on myös myydä varsoja ja tällä hetkellä myynnissä on Pikkuajatuksen (P-ktk) ja Jaapelin (R-ktk) jälkeläinen Pikkunäppärä. Hieno sph-mitoissa kasvava pikkutamma, jolle kaikki käy. On kuljetettu, käytetty näyttelyssä, hoidettu hampaat ja kaviot sekä rokotettu.

Pyllyt vasemmalta oikealle: Valtsu, Näpy ja Pikkis.